Tallinnaan pelaamaan pokkaa

Eletään toukokuuta 2012. Olimme viikkoja aikaisemmin sopineet että menisimme Tallinnaan pelaamaan joukkuepelinä pokkaa. Meidän joukkue oli niinkin koominen kuin Minä, rakas mieheni Kimmo, minun isäni ja Kimmon isä. Molemmilla meidän isillä oli jonkin verran kokemusta pokerista, tosin enimmäkseen nettipelaamisesta. 

Päivää aikaisemmin meidän isän mansikkatilalla sattuu ja tapahtuu. Tilalla oli käynnissä puusavotta eli omista puista tehdään polttopuuta talven varalle. Oli myöhäinen ilta isä ja hänen metsäkoneen kuljettaja kaveri olivat lopettamassa iltaa, mutta yksi tukki oli siirrettävä vielä tieltä pois. Isä oli liian lähellä tukkia, eikä konetta ohjannut mies huomannut isää… ”AI SAATANA” kuului isäni suusta sillä hän oli jäänyt tukin ja ojanreunan väliin. Metsäkoneenkuljettaja onneksi kuuli isän huudon ja tajusi äkkiä tilanteen ja siirsi tukin nopeasti isän jalan päältä pois. Äitini näki kuinka koneenkuljettaja taluttaa isää. Äiti huusi Villelle, että ”mee nyt herranjestas auttamaan isälle on käynyt huonosti.” Ville meni koneenkuljettajan avuksi. Isä ei voinut yhtään varata jalalleen, joten Ville ja koneen kuljettaja auttoivat isäni sisälle.  Isosiskoni katsoi ikkunasta kun miehet taluttivat isääni sisälle. Ensimmäisenä kaikille oli tullut mieleen, että nyt isä on saanut sydänkohtauksen. Onneksi mitään niin kamalaa ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Isä istui tuolille ja katsoi mitä jalalle oli oikein käynyt. Kun isä yritti varata ensimmäistä kertaa kipeälle jalalle, jalka sojotti polvesta aivan väärään suuntaan. Ei auttanut kuin lähteä ensiapuun Kuopioon. Ville lähti viemään isää, matka oli pitkä ja tuskainen. Perille päästyään Ville soittaa minulle, että meidän olisi parempi etsiä huomiselle uusi pelikaveri, sillä isästä ei olisi siihen. WHAT?!? Onneksi isä oli suurin piirtein yhtenä kappaleena, huokaisin sen puolesta helpotuksesta. Mutta mistä tähän hätään saadaan uusi pelaaja meidän tiimiin sillä kello oli jo yli kymmenen illalla. Ei auttanut kuin alkaa kyselemään pelitutuilta olisiko heillä kiinnostusta lähteä Tallinnaan pelaamaa. Muutamat soitot läpi käytyämme tulos oli vihu voittoinen, eli meillä ei ollut uutta pelaajaa. 

Ville soitteli väliaikatietoja; jalka ei ollut ainakaan murtunut mutta nivelsiteet olivat menneet poikki polvesta. Isä sai jalkatuen joka oli kiinnittävä joka aamu jalkaan ja liikuttava kepeillä. Ville sanoi isälle, että et sinä mihinkään Tallinnaan voi lähteä tuossa kunnossa. Isä oli toista mieltä. Ville jatkoi ”Jos voit ajaa autolla tämän yhden kilometrin matkan kotiin, ni sitten annan luvan lähteä.” Niinpä isä otti ja ajoi Villen vaatiman matkan kotipihaan jalalla josta oli juuri nivelsiteet menneet poikki.

Isä soitti minulle lyhyen puhelun ”Ei teidän tarvitse enää etsiä uutta pelaajaa, kyllä minä lähden aamulla teidän matkaan.” Niin isä vaan aamulla lähti ajamaan Kuopion kupeesta Helsinkiin. Kipulääkkeen voimalla hän pääsi perille, ilman sen suurempia vastoinkäymisiä.

Laivaan pääseminen olikin toinen juttu, sillä käytävä ennen laivaan pääsyä on niin julmetun pitkä että isän kädet olivat hapoilla jo puolessa välin käytävää. Isä ei suostunut ottamaan pyörätuolia vaan hän kovapäisenä miehenä halusi itse mennä käytävän alusta loppuun itse. Toki taukoja oli pidettävä aika tiuhaan kun kädet väsyivät. Itse laivamatka meni hyvin kuin sai istua.

Pelipaikalle päästyämme pelaajat oli sijoiteltu kahteen eri tasoon; alakertaan jonne ei päässyt hissillä ja siellä ei ollut vessaa, eikä baaritiskiä ja yläkertaan vessoineen ja baaritiskeineen. Pelipaikkojen arvonnassa me kolme tervejalkaista saimme paikat yläkerrasta kaikkine mukavuuksineen ja ainut rampa arvottiin alakertaan. Isä otti keppinsä ja hyppeli raput alas. Kävin alakerrassa juttelemassa isän kanssa ettei tuossa ollut nyt mitään järkeä, että hän kepeillä ramppaisi rappuja pitkin, niinpä juttelin turnausjohdon kanssa ja minä ja isä saimme vaihtaa paikkoja keskenään.

Turnaus meidän osalta ei päättynyt kovin hyvin, sillä yksi toisen jälkeen tippui ulos pelistä. Kimmo taisi tippua ensimmäisenä, isä heti Kimmon jälkeen, minä heidän perässään ja Kimmon isä sinnitteli mutta hänkin lopulta päätyi katsomoon. Isän jalasta huolimatta reissuhan oli mitä mukavin. Jäimme pelaamaan käteistä ja hassuttelemaan Casinolle. 

Laivamatka kotiinpäin olikin Kimmolle raskas, sillä isän piti ostaa 60-vuotispäivilleen juomat. Isä ei luonnollisestikaan niitä voinut kantaa, joten kantohommat jäivät Kimmolle. J pari viikkoa tästä reissusta saimmekin nauttia laivamatkan tulijaisista isäni 60-vuotis juhlissa.