torstai 30. heinäkuuta 2015

Micromillionsit!



Heille ketkä eivät tiedä mitä ovat Micromillionsit? Se on Pokerstarsilla oleva turnaussarja joka kestää hieman yli viikon. Jo kuten nimestäkin voi päätellä micro viittaa pieneen, kuten tässäkin. Eli: turnaukset maksavat minimaalisen sisäänoston aina yhdestä dollarista ylöspäin ja jokaisessa turnauksessa on takuupotti 10 000 - 130 000€. Toki turnausviikon pääpäivänä summat ovat hieman isompia 20 dollarin ja vähän päälle ja takuupottikin on sitten isompia 1 000 000€. Mutta turnaussarjan tarkoitus on mahdollistaa ihan tavan Matti Meikäläiset pelaamaan isosta takuupotista. Mutta tässä tuleekin sitten se iso miinus. Kun turnaukset maksavat vähän tulee pelaajiakin hirmuinen määrä yrittämään päästä pienellä rahalla vähän isompiin rahoihin kiinni.

Itse pelasin kolme Microa Turnausviikolla. Kahdessa en päässyt edes rahoille mutta yhdessä meni ihan kivasti. Pelaajia lähtöön oli 6480!! Ihan totta 6480! Huoh kuulostaa todella paljolta mutta kun nämä ovat turbo-urboja niin porukkaakin alkaa tippumaan vauhdilla kun sisäänosto mahdollisuus on loppunut. Aloitin turnauksen pelaamisen vielä kun Konsta (poikani) oli hereillä. Pelasin puhelimesta sitä samalla kun kävimme puistossa keinumassa, vaunulenkillä ja jopa samalla kun valmistin pojalle ilta puuron ja syötin sen. Pidin vähän pidemmän tauon klo 19.55 alkavalla tauolla kun silloin kylvetin pojan. Mutta sitten taas 20.15 olin puhelimen äärellä pelaamassa. Pojan laitoin nukkumaan klo 20.45. Nukuttaminen oli hieman hankalaa samalla pelatessa, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja poju oli täydessä unessa jo ennen klo 21! Tässä vaiheessa pelaajia oli mukana enää vaja 1000 muistaakseni ja minä olin merkeissä 20 parhaan joukossa. 

Sain laitettua turnauksen pyörimään ensimmäistä kertaa tietokoneella ja ensimmäistä kertaa pääsin oikeasti keskittymään itse peliin ilman "häiriö tekijöitä! (Nyt kaikille sosiaalityöntekijöille tiedoksi ettei poikani ole todellakaan häiriöksi, hän saa kyllä paljon rakkautta, pusuja, huomiota ja hänestä pidetään hyvää huolta. Hän on meille kaikki kaikessa!!!)

Osa varmaan ihmettelee miksi mieheni ei voinut olla pojan kanssa. Koska hän oli itse pelaamassa livepokeria ja minä yksin kotona pojan kanssa.

Turnaus jatkuu ja pidot paranee kun väki vähenee. Kun 36 pelaajaa oli jäljellä, niin minä olin merkeissä viides. Siinä vaiheessa aloin kunnolla katsomaan palkintojenjakoa. Vaikka olin päässyt 36:n parhaan joukkoon melkein 6500:sta pelaajasta en ollut tienannut tässä vaiheessa kuin vähän päälle 100 dollaria. Huh huh että otti aivoon! Ajattelin että minun täytyy siis päästä kolmen parhaan joukkoon, että pääsen edes jollain tasolla tuntipalkoilla tästä turnauksesta.

Kello oli tässä vaiheessa lähelle puolenyön kun pelaajia oli enää 15:sta, siinä vaiheessa olin merkeissä 8:ksas. Tämän jälkeen kortinkulku loppui täysin, ei tullut minkäänlaisia aloituskäsiä, ja mikään floppi ei käynyt kortteihini. Stäkkini alkoi hiipua ja hiipua. Lopuksi painoin 15 bb buttonilta A 10 suitilla. Vastassa J 9 otti isolta, ja hällä oli varaakin 100:n bb:n stäkillä ottaa :D No apuja tuli tietty vihulaiselle ja minä tipuin juuri ennen finaalipöytää. Turnaus oli osaltani kestänyt 5.5 tuntia ja mitä jäi käteen vajaa 300€ ei hyvää päivää!!!! Jos olisin ollut Sunday millionnissa yhtä hyvissä. minut olisi jollain tavalla edes palkittu siitä, nyt tuo 300€ sai lähinnä tuntemaan vihaa kun olin pelannut niin isosta pelaajamäärästä noin hyvin ja sitä ei juurikaan palkita. Toki tämä pieni sisäänosto vaikuttaa tietysti konkreettisella tavalla asiaa. No nyt kävi näin.

Tähän loppuun haluan kiittää kaikkia lukijoitani tässä vaiheessa, sillä lukijakuntani kasvaa joka viikko. Sekä saan teiltä hyvää ja positiivista palautetta joka kerta, niin ajattelin vuorostaan ”palkita” teitä. Eli laittakaa tuohon alapuolelle kommentteja mistä aiheesta haluaisitte minun kirjoittavan. Tai totta kai saa laittaa myös faceen yksityisesti jos niin on parempi. Arvon sieltä sitten seuraavan blogiaiheeni. Jos aiheita ei tule sitten jatkan vain omasta päästä kirjoittamista. 

Ainiin ja tähän loppuun Onnea Sahamiehelle ja hänen avovaimolleen tulevasta perheenlisäyksestä!!! (nyt kun se on julkista ;) )

torstai 23. heinäkuuta 2015

Tallinnassa vol 2



Matkan toinen päivä alkoi hyvinkin leppoisissa tunnelmissa sillä minä ja Emmi olimme nukkuneet kuin tukit yhdeksän tuntia! (En muista milloin viimeksi olisin nukkunut enemmän kuin viisi tuntia yhtä jaksoisesti) sillä poikani ei vielä tuohon aikaan nukkunut kokonaisia öitä vaan heräili. No joka tapauksessa, heräsimme yhdeksän hyvin nukutun tunnin jälkeen kun Emmin puhelin soi. Puhelimen toisessa päässä oli eräs meidän ryhmään kuuluva pelaaja joka oli vasta siihen aikaan kömpinyt Casinolta hotellille. Hän oli kinkkiseuraa vailla. WHAT ?! Samoilla silmillä valvonut koko yön Cassulla ja vielä tämänkin jälkeen kinkkiseuraa vailla, eikö kevyt 15 tuntia pokeria riittänyt ? Tai oikeastaan 20 tuntia jos kinkit ennen turnausta lasketaan mukaan?! Joku muu on pelihullumpi kuin minä! Emme siis suostuneet kinkille vaan kehotimme kyseisen henkilön menemään suosiolla nukkumaan! Onneksi hän otti neuvosta vaarin ja näin myös teki. Sillä meidän oma "Kopsonin turnaus oli määrä alkaa jo 14.30." 

Aamupalan jälkeen suuntasimme ostoskeskukseen niinkin oudolla kokoonpanolla kuin viisi miestä ja kaksi naista (minä ja Kopsonin vaimo) se mikä tässä särähtää korvaani on että ostoskeskukseen on tulossa enemmän miehiä kuin naisia!! No asia valkeni minulle paikanpäällä miksi näin, sillä ostoskeskuksen vieressä oli pieni Casino josta sai halpoja drinksuja ja pääsi pelaamaan slotteja! 
Minä menin gigantin tapaiseen liikkeeseen kyselemään selvällä suomenkielellä onko heillä kuittikonetta/Kuittitulostinta myytävänä. Kaunis virolaisnainen ei ymmärtänyt mitä tarkoitin. Niinpä Googlekääntäjällä löysimme yhteisen kielen ja puhuimme jälleen samaa kieltä. Valitettavasti siinä kaupassa ei kyseistä laitetta ollut mutta hän neuvoi tien oikeaan liikkeeseen. Olimme kahdella taksilla liikenteessä, meidän taksi pysähtyi etsimään liikettä missä piti kyseinen laite olla. Annoin osoitteen ja kaupan nimen taksikuskille ja hän tiesi missä se on. Taksikuski puhui hyvää suomea ja lupasi tulla tulkkaamaan myyjälle mitä haluan ostaa. Kuinka ollakaan kyseistä liikettä ei ollut siinä osoitteessa minkä sain. No ei auttanut kuin mennä sinne missä muut olivat, eli olin antanut muille aikaisemmin osoitteen alueelle, missä vielä saattaa olla kuittikoneita myyvä liike. Meidän taksi suuntasi siis sinne, annoimme jälleen osoitteen kuskille ja hän vei meidät sinne. Mutta siinäkään osoitteessa ei kyseistä liikettä ollut, vaikka internetin ihmeellisen maailman mukaan piti olla. No kävelimme alueen läpi moneen kertaan ja etsimme liikettä, mutta aivan turhaan. Tähän asti olimme käyttäneet aikaa jo parisen tuntia kyseisen laitteen löytämiseen. Minua kävi vähän sääliksi Kallea ja Mikaa jotka olivat olleet mukanani etsimässä erinäisiä liikkeitä. Päätin että etsiminen saa luvan loppua ja menemme terassille missä muut ovat. Terassille saavuttuamme meille HIUKAN kuittailtiin kuittikoneesta ja kävellyistä kilometreistä. Mikä huvittavinta niin heidän taksimatka maksoi alle 10€ ja meidän 25€ vaikka poikkesimme reitiltä vain 2km, eli kyseinen taksi ryösti meidät!!! Vaikka kuski vaikutti niin mukavalta, mutta mitä ulkokuoren alla piileskeli, turistien ryöstäjä. HUH HUH!! Terassilla oli aikaa pelata vähän kinkkiä ja syödä ennen turnausta. Jäin jopa muutaman kymmenen pistettä voitolle!



 KALLE KYSYY NEUVOA KUITTIKONELIIKKEESEEN

Oli aika suunnata jälleen Cassulle. Tällä kertaa menimme taksilla ja Juvonen hävisi taksiflipin (kuudenkortin omahalla) joten hän joutui maksumieheksi. Cassulla tosiaan meidän porukalla oli yksityinen ”Kopsonin turnaus” 20€ reba turnaus omaha/teksu, turnaukseen tuli yksi virolainen jonka Kopsoni oli edellisenä päivänä pyytänyt mukaan. Turnaus eteni aika vauhdilla (turboturnaus) porukka alkoi tippumaan, minä mukaan lukien. Mutta onneksi turnaukset eivät siihen loppuneet sillä kun tipuin niin juuri alkamassa 55€ re-entry teksu turnaus. Tämän turnauksen struktuuri ei ollut niin turbo, mikä sopii enemmän minun pelityyliini :D ja näin ollen sainkin kahmittua itselleni hirmuien läjän merkkejä. Olin chiplee aika monta tasoa putkeen… Sitten pääsin pöytään sellaisen herrasmiehen kanssa, joka väitti voittaneensa pokerista useampia megoja en tiedä oliko vain puhetta. Sillä kun me menimme flopilla sisään, minulla oli päistä auki suora ja takaoven värinveto ja hänellä kärkisetti niin tällä kertaa korttipakka oli minun puolellani ja hän tippui turnauksesta. Tämän jälkeen kyseinen herrasmies potki jaloilla seinään ja huusi kirosanoja ilmaan. Jakaja rauhoitteli häntä, mutta ei saanut edes varoitusta. Alapuolella miehestä kuva, jos joku tietää kuka se on saa vinkata. Haluan vain tietää oliko hänen puheensa totta vai sanojen helinää. Tämän jälkeen korttipakka kääntyi minua vastaan, mikään ei tullut perille AK oli paperia pikkupareja vastaan, värinvedot eivät tulleet perille. Stäkkini alkoi kuihtua finaalipöydässä. No olin kuudes kuitenkin ja sain rahastuksen, ettei ihan tyhjin käsin tarvinnut kotiin lähteä. 


MIES JOKA SEISOO ON SE JOKA RAIVOSTUI KUN TIPPUI, KUKA TÄMÄ ON?

KOPSONIN TURNAUS

OMA MERKKIPINO KUIN OLIN LIIDUSSA


 Muut halusivat lähteä turnauksen jälkeen vielä baariin viettämään iltaa, minä suosiolla menin hotlalle suihkuun ja nukkumaan. Aamulla porukka oli vähemmän ja enemmän väsynyttä. Superalkon kautta laivaan. Laivassa oli bingo ja pitihän siihenkin osallistua. Edes kahdella lapulla ei tullut yhtä ainuttakaan voittoa. Kinkit jatkui aina lähes kotiovelle saakka. Tällä kertaa jäin noin sata pistettä ylös. Reissussa oli kiva rähjääntyä, mutta oli kiva tulla kotiin suukottelee omia miehiä, pientä ja vähän isompaa. Kiitos kaikille mukana olleille, syyskuussa uusiksi?


 



EI NAPSUNU BINGOSSAKAAN






torstai 16. heinäkuuta 2015

Tallinnassa VOL 1



SANASTOA (Heille ketkä eivät pelaa pokeria)

Puoliavokiinanpokeri on kinkin pelimuoto, jossa jokaiselle pelaajalle jaetaan ensin viisi korttia, jotka asetetaan kolmeen kiinanpokerikäteen (5-5-3) position mukaan vuorojärjestyksessä. Sen jälkeen pelaajat nostavat vuorotellen yhden kortin ja sijoittavat kortin takapeliin, keskipeliin tai etupeliin. Kun kaikilla pelaajat ovat nostaneet kahdeksan korttia, pelejä vertaillaan keskenään ja pisteet lasketaan bonuspelit huomioiden.
Pisteet lasketaan kuten "normaalissa" kiinanpokerissa eli jos pelaaja voittaa kaksi kolmesta pelistä arvokkaammalla pokerikädellä (esim. etu- ja takapelin), pelaaja voittaa yhden pisteen. Jos pelaaja voittaa kaikki sekä taka-, keski-, että etupelin, kyseessä on skuuppi ja pelaaja voittaa tässä tapauksessa kuusi pistettä.
Kiinalaista pokeria voi pelata kerrallaan korkeintaan neljä pelaajaa.
1. Takakäden tulee olla parempi yhdistelmä kuin keskikäden, ja keskikäden parempi kuin etukäden.
2. Etukädessä, johon siis tulee kolme korttia, ei huomioida suoria tai värejä.




Kirjoitan meidän Tallinnan reissun kahdessa osassa, ettei tule liian pitkää stooria yhdellä kertaa… Tosiaan lähdimme 17-paikkaisella bussilla perjantaiaamuna (10.7) Minut haettiin ensimmäisenä, joten sain valita parhaan paikan. Luonnollisesti menin taakse pöytäpaikoille. Harmitukseni heti huomasin, että olin unohtanut korttipakan olohuoneenpöydälle. Laitoin kädet ristiin ja toivoin, että joku olisi edes muistanut kortit ottaa matkaansa. Bussinkuljettajamme Kopsoni, lohdutti minua, että ”Kyllä varmasti jollain on kortit matkassa.” Seuraavana haimme Kallen ja Emmin. Riveristä napsui 50 pinnanen; Eli Kallella oli kortit takataskussaan. Näin ollen kiinanpokeri voi alkaa ;) Pelasimme ihan perussäännöillä ilman jokereita. Eli takana bonukset 2 4 6 10, keskellä tuplana, edessä vitosparista piste, kuutosparista kaksi pistettä jne… Seiskoilla edessä pääsi narniaan. Jos pääsi narniaan, niin sen sai tehdä sitten kun muut pelaajat olivat laittaneet pelinsä näkyviin. Joten narniasta oli todella paljon etua, kaikkihan sitä sitten yrittivät hakea. Bussimatkan kiinanpokerit minulla sujui ihan hyvin, olin voitolla. Tarkoitus oli että menemme koko kööri bussissa laivaan, ettei kenenkään tarvitsisi kävellä pitkiä käytäviä ja näin ollen väsyttää jalkojaan. Portille päästyämme tämä ei siis jostain syystä onnistunutkaan. Vaan kaikki matkustajat ulos ja reippaana kävelemään laivaan ihan omin pikku jaloin. Laivalla Kinkkipelit jatkui. Minun tuurini kääntyi tässä vaiheessa minua itseäni vastaan ja olin miinuksen puolella. Pelasimme siis koko bussimatkan Tampereelta Helsinkiin ja koko laivamatkan. Olin tässä vaiheessa -79 pinnaa. (HUOH) 


MENOPELIMME

KIINANPOKAT HYVÄSSÄ VAUHDISSA



Puolituntia ennen satamaa, iski kamala vessahätä kun olin koko matkan lipittänyt energiajuomaa ja yhden siiderin. Menin katsomaan naisten vessan jonon, MITÄ? noin 30-40 naista jonottaa käytävällä vessaan pääsyä. En ollut menossa siis naisten vessaan, mutta johonkin oli päästävä. Kurkistin varovasti miesten vessan ovelta, näin kaksi miestä ja he heti sanoivat että kyllä tänne saa tulla. Näin ollen menin heidän vessaan ja voi luoja, olisi pitänyt vain pidätellä vielä puolituntia. HYI HELVETTI, miten siivottomia te miehet olette. Lattioilla kusta siellä sun täällä ja neljästä wc-pöntöstä kolme tukossa ja lainehti yli äyräiden. Onneksi yksi oli suht siistissä kunnossa. Onko baarienkin miesten vessat aina noin siivottomassa kunnossa vai onko tämä vain Tallinnan laivan ongelma? Huh huh! Sen tiedän seuraavalla kerralla että mielummin pidättelen ja olen kupla otsassa kuin menen miesten vessaan. Ei käy siistijöitä kateeksi, vielä enemmän arvostan heidän työtään.

Satamaan päästyämme, meille tuli ”opas” tosin meidän omaan porukkaan kuuluva, joka oli tullut Tallinnaan jo edellisenä iltana. Hän käveli meitä satamaan vastaan, hyppäsi bussiin ja neuvoi reitin hotelliin. Kello oli jotain yhden ja kahden välillä kuin saavuimme hotelliin, näin ollen kaikkien huoneet eivät olleet vielä valmiina. Onneksi hotellin vastapäätä oli ravintola, sillä kaikilla alkoi olla jo kiljuva nälkä. Ravintola vaikutti oikein hyvältä ja rauhalliselta, meidän lisäksi siellä ei ollut muita asiakkaita. Tästä olisi pitänyt kyllä päätellä jo jotain. Tilasimme ruuat ja juomat. Juomat tulivat nopeasti, mutta ruokia saimme odotella lähes tunnin. Onneksi ruoka oli sentään hyvää.

Syötyämme veimme laukut huoneeseen ja tulimme aulaan pelaamaan pineable kinkkiversiota. Se oli virhe, sillä hävisin tuohon kahden tunnin sessioon -197 pistettä. Lähtöön (viiteen ensimmäiseen korttiin) en saanut kertaakaan parin paria. Kortit eivät olleet puolellani sitten yhtään. Kello oli jo sen verran että oli aika lähteä suunnistamaan Casinolle turnaukseen. Kalle on meistä varmaan eniten pyörinyt Tallinnassa, joten hän opasti reitin Casinolle. Tosin tällä kertaa reittivalinta ei ollut parasmahdollinen, sillä matkanvarrella oli tietyömaa ja me päädyimme kävelemään Tallinnan vilkkainta tietä keskelle autoja. Onneksi siihen aikaan katu ei ollut mitenkään erityisen vilkas. 

EI PARAS MAHDOLLINEN REITTIVALINTA
 
Lähdimme sen verran myöhään liikkeelle (Tosin matkassa oli myös viimeisillään raskaana oleva nainen, niin kävelimme hänen tahtia) että turnaus alkoi juuri kun saavuimme Cassulle. alkupino oli 11k ja blindit 25/25. Turnaukset struktuuri oli aika hyvä, siinä mielessä ettei se ollut mikään turbo-urpo. Tässäkään turnauksessa ei kortit olleet puolellani kertaakaan. En saanut parin paria enkä muutenkaan apuja lähtöön. Sitten piti alkaa ryöstämään ja bluffaamaan jotta saisi edes vähän merkkejä. Tämäkään ei auttanut. Olin siis player out ennen kuin turnaus ehti kunnolla edes alkaa (kolmen tunnin jälkeen) Tästä suivaantuneena menin kokeilemaan onneani kolikkopeliin, jossa oli 49k jackpot. Laitoin 40€ koneeseen ja otin ulos 250€ joten tällä hetkellä olin reissusta aika lailla omillani :D En siis saanut 49k:n pottia. Mutta se tippui kyllä viikonlopun aikana, joku vanhempi herrasmies sen sai. Hän oli niin hämillään ja shokissa ettei saanut sanaa suustaan kun potti tipahti hänen koneelleen.  


Kello oli tässä vaiheessa 23.15 ja mitä tekee Emmi ja minä, ottaa taksin ja menevät hotlalle nukkumaan. What?!?!? Kyllä klo 24.00 Hotellilla ja täydessä unessa. Seuraavaan postaukseen kirjoitan meidän lauantai ja sunnuntai päivästä ….