Nyt kun olen ollut yli vuoden pois työelämästä, niin kaipuu
työelämään on kova. Työelämä tässä yhteydessä ei tarkoita pokerin pelaamista
vaan ihan aitoa oikeaa työtä. Mutta jos järjellä miettii, niin ihan vielä minun
ei kannata lähteä takaisin työelämään, sillä Konsta on niin avuttoman pieni
vielä pärjäämään tuolla päiväkotimaailmassa. Minä jos kuka tiedän mitä
päiväkodissa tapahtuu, sillä olen ollut ”aikaisemmassa elämässäni päiväkodintyöntekijä”
ja se elämä oli niin armotonta ainakin työntekijän näkökulmasta etten ihan heti
halua laittaa lastani sinne, jos haluan ollenkaan.
Paitsi jos nyt löytyisi
sellainen työ josta en voisi kieltäytyä, ottaisin sen kyllä vastaan. Sitten
täytyisi vain miettiä tuo Konstan hoito uusiksi. Minulla on toki vakituinentyöpaikka odottamassa, mutta se on iltapainotteista neljä iltaa viikossa ja
yksi päivävuoro. Se on aika hankalaa sovittaa perhe-elämän kanssa. Sillä en
olisi laittamassa Konstaa juuri koskaan nukkumaan, en olisi huolehtimassa
iltapalasta, enkä iltapesuista, en olisi lukemassa iltasatua enkä muutakaan.
Pidän kyllä nykyisestä työstäni paljon, mutta pienen lapsen äidille/vanhemmille
se olisi liian haastavaa.
Mietitääs, kun palaan töihin, vuorokaudessa on 24 tuntia. Jos
lasketaan että kahdeksan tuntia menee töissä plus työmatkat, 8tuntia
45minuuttia, harrastuksiin kuluu kans paljon aikaa sillä ihanne olisi käydä
kolme kertaa viikossa pilateksessa yms. pilatestunti kestää 45-0min, sen
jälkeen infrapunasaunaan ja matkat päälle. Yksi pilatestunti vie aikaa
matkoineen reilu kaksi tuntia. Entä ystävät? Heitä olisi kans kiva päästä
välillä näkemään? Saati kauneudenhoito, hieronnat yms, niihinkin saisi
uppoamaan tajuttomasti aikaa. Kaikki tämä muu on pois perheeltäni, miten
ihmeessä te muut jaatte vuorokauden tunnit niin että ette tunne syyllisyydentunnetta
tai ahdistusta siitä ettei aika riitä mihinkään. Untakin tarvitsen vähintään
seitsemän tuntia yössä, ihanteellinen olisi kahdeksan tuntia.
Jos haluaa kaiken tämän päälle vielä pelata pokeria,
ajanhallinta on jo mahdottomuus! Nyt tarvitsen hyviä käytännöllisiä vinkkejä
saada oma kalenteri näyttämään tasaiselta joka suhteen, kun aloitan jossain
kohtaan työt! Help me!!!!
Palataas reilu kymmenen vuotta taaksepäin kun minulla oli
silloin kans ajanhallinnan kanssa ongelmia. Opiskelin silloin
nuoriso-ohjaajaksi viimeistä vuotta. Minulla oli menossa viimeinen
työharjoittelujakso, opinnäytetyö oli alkuvaiheessa ja olin saanut ensimmäisen oikean
työn. Silloin vuorokausi meni näi:
Klo 6.15 herätys
klo 7.00 työharjoittelupaikalle
klo 15.00 ”oikeaan työhön”
klo 21.30 kotiin, suihkuun ja syömään jotain muuta kuin
leipää ja energiajuomaa
klo 22.30-03.00 tein päättötyötä kotona tietokoneella
klo6.15 herätys jne…
Tällä tahdilla mentiin muutama viikko, kunnes yksi aamu
heräsin järjettömään vatsakipuun. Nousin ylös sängystä ja pakotin itseni
ensimmäiselle työmaalle. Pääsin eteisen lattialle saakka ja lyyhistyin.
Työkaveri vei minut kiireen vilkkaasti ensiapuun, sieltä minut passitettiin
melkein heti leikkaussaliin, sillä umpisuoleni oli leikattava välittömästi.
Sairauslomaa sain neljä viikkoa. Jos itse ei tajua hillitä, niin kroppa tekee
sen jossain kohtaa automaattisesti.
Nyt toivon niitä ajanhallinnan käytännönvinkkejä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti