perjantai 9. lokakuuta 2015

Pokeripöydässä keskustelujen aiheet vaihtelevat .....



Pahoittelut, että en eilen saanut ladattua blogitekstiä ollenkaan verkkoon. Mutta kun se jäi laittamatta, niin yön aikani minun aihekin muuttui ja kirjoitin uuden tekstin. Ehkä myöhemmin julkaisen sen mikä piti eilen julkaista.

Eilen oli Tampereen Pelaamossa 20€ rebay turnaus. Pöydässäni sattui olemaan pari nuorta kundia (arvioin heidän ikänsä maksimissaan 21-22 vuotiaiksi) Peli oli kivaa ja vielä kivempaa oli keskustella näiden nuorien kundien kanssa vakavissaan. Kävimme siinä muutamassa tunnissa läpikotaisin aina suomalaisia puhuttelevia aiheita kuten VR. Heillä oli järkeviä ajatuksia siitä miten VR saisi lisää asiakkaita kun nykyisellä toiminnallaan he menettävät entisetkin asiakkaat. Sillä nyt VR on poistamassa useita rautatieasemia kokonaan pois käytöstä. Hullua oli jo se että kyseinen yhtiö poisti viimekesänä muutamia asemia, kuten Haukivuoren jossa vanhempani asuvat. En siis pääse kätevästi Konstan kanssa junalla enää vanhemmillani käymään koska siellä ei ole enää asemaa. Vaan joudun hommaaman kyydin joka Pieksämäeltä tai Mikkelistä sitten Haukivuorelle. Molemmista matkaa noin 40km. Ja siskoni asuu Pieksämäellä, joten äitini ei enää pääse kätevästi siskon luokse kyläilemään kun ei ole junaa millä liikkua. Äitini ei siis aja autoa. Kaiken tämän lisäksi että juna-asemia poistuu niin liput kallistuvat. Miksi? Vr:n mukaan siksi, että Vr on ostamassa uusia junia. AAAAARGH mihin (PIIIIIIIIIP) se tarvitsee uusia junia kun nykyisetkin vaunut ovat tyhjillään.
Toinen aihe mistä keskusteltiin pitkään, oli se kun tämä toinen kundeista oli laittanut yli 30 paikkaan työhakemuksen ja yhteenkään paikkaan ei ollut päässyt haastatteluun. Kun vielä pari vuotta sitten kun hän laittoi hakemuksia pääsi keskimäärin joka toiseen paikkaan haastatteluun. Kaiken tämän Suomen taloustilanteen keskellä Suomeen otetaan lähes 500 pakolaista joka ikinen päivä, niin miten meidän suomalaisten työpaikkojen oikeasti käy kun vielä enemmän niihin paikkoihin tulee hakemuksia. Tosin tuo ne pakolaisetkin Suomeen lisää työpaikkoja mutta ei siinä suhteessa mitä pitäisi. Samalla päivittelimme iltasanomien juttua siitä kuinka kesätyöläiset ovat käyttäytyneet työpaikoillaan.

1.       Mitään ei tehdä oma-aloitteisesti
2.       Pomo joutuu aamulla soittelemaan näiden perään ja herättämään ne
3.       Näprätään puhelinta kokoajan
4.       ei katsota silmiin
5.       laiskotellaan
6.       kävellään laahustaen
7.       ei kunnioiteta millään lailla sitä työpaikkaa mihin on päässyt
8.       Loppujen lopuksi kukaan kyseissä artikkelissa olleet nuoret eivät olleet loppuun 
asti työpaikassaan, he saivat joko potkut tai lähtivät itse vapaaehtoisesti

Hei haloo!!! Suomessa on tuhansia ihmisiä ketkä tekisivät mitä vaan saadakseen töitä, sitten tulee tämä huppari kansa ja sotkee omansa ja pahimmassa tapauksen muiden asiat niin etteivät saa töitä kyseistä firmassa. Herätkää nyt nuoriso, ei se isi ole maksamassa teidän laskuja enää kun olette 30-vee!!! Tässä pinta raapaisu meidän eilisiin keskusteluihin. Ei riittäisi blogissa tilaa jos avaisin kaikki tähän ;)
Minä nautin olla sellaisessa pöydässä jossa pääsee keskustelemaan pintaa syvemmältä eikä vaan pokerista jauheta koko iltaa tai sitten että ollaan vaivaantuneen hiljaa, kiitos hyvistä keskusteluista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti