Ensimmäistä kertaa Helsingin Casinolle & julkinen anteeksipyyntö!

Eletään vuotta 2004, ostimme veljeni Villen kanssa isälle isänpäivä lahjaksi Helsingin Casinolle pokeriturnaukseen lipun. Turnaus taisi olla itsenäisyyspäivän tienoilla. (Se oli sitä aikaa kun lippuja sai ostaa lahjaksi, ilman että ne oli henkilökohtaistettu, ilman että joutui Casinolle asti lähteä lippua ostamaan!!!) Kukaan meistä ei ollut käynyt Casinolla pelaamassa liveturnausta aikaisemmin. Asuimme 320km päästä Helsingistä, joten matkaan lähdettiin hyvissä ajoin. Mukana matkassa oli Villen ja isäni lisäksi, ystäväni Else, sekä veljeni kaveri Tuomo. Tuomo ja Else eivät lähteneet pelaamaan turnausta vaan fiilistelemään ja viettämään itsenäisyydenpäivää.
Vaikka varasimme matkaan reilusti aikaa, niin perillä Helsingissä emme löytäneet parkkipaikkaa. Casinon edusta ja kaikki sivukadut olivat täynnä. Onneksi isä tiesi erään työmaan keskustasta joka oli aidattu, mutta sinne sai helposti betoniporsaiden välistä ajettua auton parkkiin. Isä oli siis tuohon aikaan töissä pääkaupunkiseudulla, niin mestat olivat hänelle tuttuja. Kun saimme auton parkkiin, kello oli 18.30 eli turnaus oli juuri alkanut. Matkaa työmaalta Casinolle oli lähemmäksi kilometri. Ei auttanut muu kuin ottaa juoksuksi. Oli se näky, kolme miestä ja kaksi naista juoksevat henkensä kaupalla Helsingin ydinkeskustassa. Voi Morjens.  

Casinon aulaan päästyämme olikin valokuvauksen ja henkilökorttien syynäämiseen aika. Voitte uskoa että naisena oli miellyttävä kokemus mennä valokuvaukseen hengästyneenä, hikikarpaloita valuvana ja meikit osittain levinneenä. Ei auttanut, kuva oli otettava! Naps! Kello oli tuossa

Vaiheessa jo 18.45 ja minun oli pakko vielä käydä siistiytymässä. Alakertaan saapuessa, olin varmasti sen näköinen, että tämä nainen ei tiedä mikä maa ja mikä valuutta on kyseessä. Kun muut olivat istumassa, niin minä puolestaan vielä pyörin ja ihmettelin että miten homma toimii. Ystävällinen brassi opasti minut omalle pelipaikalle istumaan. APUA ja samaan pöytään isän kanssa. Miten voi olla niin huono tuuri että yli sadan pelaajan joukosta juuri minä ja isä istutaan samassa helvetin pöydässä! -Ei mitenkään, ajattelin. 

Elettiin siis vuotta 2004 jolloin pelaajia tosiaan viikkoturnauksessa oli yli sata! Sillä pelaajat joutuivat jopa jonottamaan omaa paikkaansa niin kauan kuin pelaajia alkoi tippumaan pois.

Kyseessä oli siis meidän jokaisen ensimmäinen Casinolla pelattava liveturnaus. Omasta puolesta voin sen verran sanoa että se vasta oli jännää. Kädet hikoili, sydän jyskytti ja muutenkin oli todella kummallinen olo. Välillä voitin potteja, mutta useimmiten en. 

Livenä pelaaminen oli todella paljon vaikeampaa kuin netissä pelaamani muutaman euron turnaukset. Stäkkini valui pieneksi joten jotain oli tehtävä. Sain tasku kympit käteeni. Isä oli korottanut, minä maksoin ja joku muu maksoi myös.  Floppi oli jotain alta kympin kaikki. Taisi mennä sökönä läpi. Turnilla ässä. Isä liidaa alle. Minä allit (mini stäkki) toinen pelaaja menee myös all in, isä miettii pitkään! Miettii ja miettii! Lopputuloksena hän laittaa kaiken myös likoon. Riveriä en millään pysty muistamaan mikä se oli. Eikä muistanut isänikään kun eilen asiasta soiteltiin. Mutta muuten hän muistaa reissun todella hyvin! Joka tapauksessa lopputulos on se, että isä laittaa sekä minut, että tuntemattoman hepun nippuun. Isä eikä minä muisteta mikä oli voittokäsi. Vahvasti epäilen isäni tuntien, että naula sillä on ollut kiinni eikä mitään muuta. 

320km ajoa jotta pääsee turnausta pelaamaan, lopputulos on se että minä olin player out. Ei auttanut kuin lähteä katsomaan, mitä Casinolla olisi muuta viihdykettä tarjota odottelun ajaksi. Löysin Elsen pelaamasta jotain kolikkopelejä missä oli jackpot. Istuin viereiselle koneelle ja pelasin muutaman lantin. Ei voittoa siinäkään. Lähdin tiskille, tilasin meille juomat ja menin katsomaan miten isä ja Ville pärjää turnauksessa. Isä oli kahminut itselleen melkoisen läjän merkkejä, Ville puolestaan oli vajonnut ministäkkiin. 

Vein Elselle juoman ja jäin katsomaan miten mummot kädet syyhyten pelaavat kolikkopelejä. Näytti silti että olisin tullut Lapin shamaaniheimoon, sillä jokaisella mummolla tuntui olevan oma rituaali koneelleen jotta se tiputtaisi jackpotin alas. Koko illan aikana näin ei kuitenkaan käynyt.

En jaksanut kuunnella enää pelikoneiden kovaäänistä rimputusta. Joten siirryin katsomaan miten isä-poika parivaljakko etenee turnauksessa. Juuri kun saavuin katsomoon, Ville kävelee minua vastaan, hänkin oli siis player out. Ainut toivo oli siis isässä. Turnauksessa pöydät ja pelaajat vähenee ja pidot paranee. Vihdoin pelaajat siirtyvät yhteen pöytää! MITÄ MITÄ isäni on siis finaalipöydässä! Hyvä isä! Sitä finaalipöytään pääsyä ei ehditty kauaa juhlia, sillä ensimmäinen jako ja isä oli myös player out! Isä oli meistä ainut joka pääsi rahoille kyseisessä turnauksessa.

Julkinen Anteeksipyyntö
Ville, Else ja Tuomo menivät heti kättelemään ja onnittelemaan minirahastuksesta, mutta mitä minä teen. En ainakaan onnittele, vaan palautan mieleen käden jolla isä tiputti minut turnauksesta. Olin niin vihainen että hän meni painamaan allit mua vastaan, vaikka oltiin vähän etukäteen puhuttu, ettei toisia vastaan lähdetä hirveitä korottelemaan. Kaikesta huolimatta isä oli se joka tiputti minut turnauksesta. Aluksi Ville oli mun puolella ja ymmärsi mistä kimpaannuin niin kovin. Haukuin isää kuinka hölmö hän olikaan ollut. Kun Villelle selvisi se, että ei oltu isän kanssa kädessä kahdestaan, niin Villen ääni kellossa kääntyi isän puolelle.  Ajoimme Vantaalle ja koko matkan ripitin ja ripitin isää siitä kuinka se painoi allit mua vastaan! Olin niin vihainen että halusin lähteä yöllä ajamaan Elsen kanssa 320km takaisin kotiin. Else halusi myös sillä Else oli hävinnyt kolikkopeleihin jonkin verran rahaa ja tämä puolestaan harmitti häntä.

Vantaalla oli meidän yöpaikka tätini luona. Kun pääsimme sisälle jatkoin suun soittoa tapahtuneesta, Olimme jo pakkaamassa kamoja kasaan, kun tätini sai rauhoiteltua minut ja Elsen jäämään yöksi. Hän vakuutteli että aamulla olisi varmasti parempi mieli. Kun aamu valkeni, asiasta ei enää puhuttu.
Jälkeenpäin en ikinä pyytänyt isältä ripitystäni anteeksi, sillä oikea maksuhan se oli! Isä ei tehnyt mitään väärää vaan minä käyttäydyin todella v-mäisesti ja pahasuisesti. Kaikesta huolimatta tämän jälkeen isä on lähtenyt monelle pokerireissulle mukaan.
Nyt julkisesti pyydän anteeksi käytöstäni näin 11-vuoden jälkeen! Olet rakas isä <3

Kuinka monta kertaa minä ja Kimmo (mieheni) ollaan oltu samassa pöydässä ja kuinka monta kertaa hän on minut tiputtanut? Se onkin toinen tarina se, mutta ikinä Kimmon tiputukset eivät ole minua saanut harmistumaan, päinvastoin; hyvä että merkkini ovat menneet Kimmolle eikä kenellekään muulle pöydässä istuvalle. :)


Blogin seuraajille kysymys: haluatteko että blogini ilmestyy yhden vai kaksi kertaa viikossa? Onko viikonpäivä toiveita? Alas saa kommentoida ja esittää toivomuksia.... :)